ANNU MATKALLA EDUSKUNTAAN

PÄÄTÖKSESTÄ TOIMEKSI

Varsinaisesta päätöksestäni lähteä ehdolle eduskuntavaaleissa 2023 on kulunut aikaa jo useampi kuukausi. Myös paikallisyhdistyksen esitys ehdokkaistaan piirille saatiin lukea lehdestä noin neljä kuukautta sitten. Aika on kulunut noista kesäisistä ja kuumista hetkistä tänne tuulisiin ja myrskyisiin päiviin kuin siivillä. Näinä kuukausina on ehtinyt kuitenkin tapahtua jo paljon. Mikä parasta olen saanut paljon tukea ja kannustusta ympäriltäni. Olemme laittaneet kampanjassa toimeksi lyhyessä ajassa ja pienillä resursseilla. Suurin osa tiimiläisistäni on vaativassa työssä, pienten lasten lapsiperheen äitinä tai isänä ja harrastaa siinä sivussa vähintäänkin liikuntaa. Nämä ihmiset pystyvät uskomattomiin tekoihin omassa arjessaan. Mukanani on joukko huippuosaajia ja siitä olen todella kiitollinen. Matka on alkanut ja olen erittäin otettu, että olet täällä sitä seuraamassa.

TIIMIN RAKENTAMISTA

Kesäkuun jälkeen olen saanut koottua ympärilleni tiiviin ja innostuneen sekä osaavan joukon läheisiä ihmisiä, jotka ovat aidosti mukana eduskuntavaalityössä. Tiimiini on onnistunut osumaan useampi iloinen ja positiivinen itä-suomalainen ihminen, joiden seurassa on todella suuri ilo saada tehdä yhteistä työtä. Olemme päässeet jo mukavaan alkuun sekä avaamalla verkkosivuja, sosiaalisen median kanavia ja jalkautumalla toreille. Itse pääsin tapaamaan tässä kampanjan alkumetreillä myös pääministeri Sanna Marinia. Pääministerillä oli tärkeä viesti meille kerrottavana. Meidät on nyt viimeaikaisten murrosten myötä monissa sopissa keitetty, mutta yhdessä eteenpäin katsomalla voimme yltää korkealle. Samassa yhteydessä pääministeri nosti esille sitä miten Suomessa kaikilla lapsilla on ollut mahdollisuus kouluttautua, miten kaikilla lapsilla tulisi olla mahdollisuus ulottaa unelmien työhön ja unelmien ammattiin sekä rakentaa tulevaisuutta toivomaansa suuntaan. Toivon itse, että tämä mahdollisuus unelmien tavoittelusta myös säilyy ja entisestään parantuu. Unelmointi edellyttää uskoa tulevaisuuteen ja ilman sitä on vaikea nähdä, että mitään kehitystä parempaan tapahtuisi. Haluan ajatella, että myös minä ja tiimini olemme tässä siksi, koska me uskallamme unelmoida paremmasta ja olemme riittävän rohkeita tekemään ratkaisuja huomisen haasteisiin.

MATKA JATKUU

Tiimin rakentamisesta matka jatkuu todennäköisesti varsin vauhdikkaasti ja edelleen kiihtyvällä tahdilla kohti talvea ja kevättä. Pyrin pitämään teidät ajan tasalla tärkeimmistä virstanpylväistä tällä matkalla, mutta myös tuomaan esille arkipäivän kuulumisia kampanjan hektisestä työstä. Hyppää sinäkin mukaan tukitiimiini!

Kommentit

Jätä kommentti